Sasta Puuska takki

Yhteistyössä: Sasta


Sastan Puuska takki on mainio retkikumppani. Puuska sopii retkeilyn lisäksi mainiosti pyöräilyyn, kalareissuille, lenkkeilyyn jne. koska Puuska pitää tuulen loistavasti. Valmistusmateriaali Gore Windstopper 3L Soft Shell hengittää kohtalaisen hyvin vaikka onkin täysin tuulenpitävä.


Kangas on sisäpuolelta pehmeä ja nukkamainen, joten takki tuntuu miellyttävältä myös lyhythihaisen paidan kanssa puettuna. Saumatkaan eivät hankaa, sillä kaikki saumat ovat tasosaumattuja.

Pehmeä pinta ja tasosaumat takin sisäpuolella.

Joustava materiaali on vahvan ja napakan tuntuinen. Vaikka vääntäisit itsesi minkälaiseen mykkyrään tahansa, takki ei rajoita suoritusta, sillä kangas venyy ja joustaa mukavasti. Monissa takeissa hartioista loppuu liikevara ainakin minun leveillä harteillani ;-). Puuskassa ei sitä ongelmaa ole. Materiaali ei ole varsinaisesti vedenpitävä, mutta hylkii vettä niin hyvin, ettei tihkusateet heti lirahda sisäpuolelle.

Hylkii vettä loistavasti

Takin leikkaus on aika urheilullinen, ts. malli on aika tyköistuva ja hihat ovat kapeat. Kapeista hihoista ja istuvasta leikkauksesta on hyötyä. Tuulisella säällä liikkuessa ei halua pukeutua purjeeseen. Esimerkiksi pyöräillessä vastatuuleen ilmanvastus on melkoinen ja istuva takki on silloin tosi kiva.

Kapeat hihat liikkuvat käyttäjänsä mukana hienosti, eivätkä nosta helmaa kurkotellessa tai polkupyörällä ajettaessa. Hihat ovat myös mukavan pitkät, joten ranteet eivät jää säiden armoille missään asennossa. Hihansuita voi säätää tarroilla. Tarran tamppi on kumimainen ja siitä saa otteen mainiosti. Joustava kangas antaa myös hihansuissa lisää pelivaraa.

Hyvä tarrasäätö ja joustava hihansuu.
Puuskan huppu toimii niinkuin pitääkin. Hupussa on pieni lippa ja lipan reunassa rautalanka pitämässä lippaa siinä asennossa johon käyttäjänsä sen taittelee. Hupun säätönyöreillä hupusta saa istuvan ja se seuraa pään liikkeitä hyvin. Liikkuessa olisi ikävää jos päätä kääntäessään näkisikin vain hupun sisäpuolen. Hupun suulla ja niskassa kiristysnyöri on elastinen (siis kuminauha, ei se räppäri) ja kaikki kiristykset ja löysäämiset onnistuu yhdellä kädellä.

Tilava ja hyvin toimiva säädettävä huppu
Takin niskapuolelle on kiinnitetty kookas muovinen lenkki kalamiesten iloksi. Lenkkiin voi kiinnittää haavin. Selkäpuolella roikkuva haavi on näppärästi käden ulottuvilla, mutta ei selässä roikkuessaan häiritse suoritusta kalastustohinoissa.

Myös takin helmassa on elastinen (ei vieläkään se räppäri) säätönyöri joka säätyy yhdellä kädellä. Helma on takaa pidempi kuin edestä joten helma pysyy oikeassa osoitteessa kumarruttaessa ja kyykittäessäkin.

Takaa pidennetty helma ja säätönyöri.

Taskuja Puuskassa on neljä. Kaksi kookasta taskua takin sivuilla ja kaksi napoleon taskua rinnan päällä. Sivutaskut ovat todella tilavat, niihin mahtuu esimerkiksi taiteltu kartta tai A5 kokoinen kouluvihko (ei sillä että kouluvihko pitäisi olla mukana, mutta noin esimerkin vuoksi). Vetoketju on reilun mittainen, joten kädet saa taskuun helposti. Laiskakin mies tykkää näistä taskuista, sillä Puuskan taskuissa on mukava pitää käsiä.

Rintataskut ovat vähän pienemmät mutta paljon roinaa niihinkin mahtuu. Nelinkerroin taiteltu A4 (eli A6) mahtuu helposti. Pidän lenkkeillessä rintataskussa isokokoista äly-luuriani, koska napoleon tyyppisestä taskusta kyseisen mööpelin saa helposti käteen vaikka kantaisikin reppua. Taskujen sijoitus on juuri oikea, eikä taskussa olevat tavarat jää repun tai rinkan olkahihnojen alle.

Neljä tilavaa taskua.

Taskuja voi käyttää tuulettamiseen sillä kaikissa taskuissa on verkkovuori. Koska vetoketjut ovat kaikissa taskuissa reilun pituiset, voi vetskarin jättää hieman auki eikä tavarat silti putoa syvistä taskuista. Jos kaikista neljästä taskusta raottaa hieman vetoketjua vaihtuu ilma takin sisällä mukavasti.

Tuuletus neljästä taskusta.
Vetoketjun sisäpuolella on suojaava lista. Lista estää navakankin tuulen tuivertamasta takin sisään ja suojaa samalla kaulan ja leuan ihoa vetoketjulta. Vaikka vetoketju olisi suljettu aivan "tappiin asti", ei vetoketju aiheuta talvellakaan paleltumia asiallisen suojalistan ansiosta.

Vetoketjun suojalista

Joustavaa, hyvin istuvaa, hengittävää, tuulenpitävää, pehmeää, kevyttä ja hyvillä yksityiskohdilla varusteltua Puuskaa on ilo käyttää. Voin suositella.

Sasta Puuska takin suositushinta on 349 €.
Osta omasi alennettuun hintaan 249 € osoitteesta vaeltajankauppa.fi/Sasta-Puuska-takki

Lisätietoja Sastan omilta sivuilta.







2 kommenttia:

  1. Onko kokemusta siitä kuinka hyvin tuuletus todellisuudessa taskujen kautta toimii. Haluaisin tietää siitä lisää, koska testeissä huonommin pärjää takit joissa ei ole kainalotuuletuksia esim Retki 4/2016 testasi kuoritakkeja ja kainalotuuletus oli niissä isossa roolissa.

    VastaaPoista
  2. Kainalotuuletuksia Puuskassa ei ole, mutta koska kangas on kohtalaisen hengittävä ja taskujen kautta tuuletus toimii hyvin, niin ei niille ole mielestäni tarvetta. Eteenkin lenkkeillessä huomaa selkeästi kuinka vartalon liike pumppaa lämmintä ilmaa taskujen kautta ulos ja vastaavasti imee viileää ilmaa tilalle. Käytän nykyään lenkeillä takin alla Finn-Svalan ACDC Stretch Mesh kerrastoa, joten koskaan ei jää hikinen olo takin sisään. Mielestäni siis taskujen kautta tuulettaminen toimii Puuska takissa hyvin.

    VastaaPoista